Me

Keitä me olemme

Suvi Elomaa

Hei

Olen Suvi Elomaa,ikää minulle on kertynyt 28 vuotta. Asun Iittalan maalaismaisemissa mieheni ja neljän lapseni kanssa.

Olen ammatiltani lähihoitaja, erikoisosaamisalaani on sairaanhoito ja huolenpito. 

Lisäksi olen opiskellut yrittäjän ammattitutkinnon, suorittanut jalkahoidon, diabetes jalkojenhoidon ja haavojen hoidon kurssit. Myös hygieniapassi, EA1 -kortti ja juuri päivitetty lääkehoidon koulut LOVE on suoritettuna.

Lisäosaamista olen kerryttänyt avoimessa ammattikorkeakoulussa seuraavilla opintokokonaisuuksilla:

Jalkaterveyden perusteet

Akuutit haavat – Tehokas hoito

Tietoisen läsnäolon hyvinvointivaikutukset 

Neuropsykologian soveltaminen hoito- ja kuntoutustyössä

Asiakas ja palveluohjaus sosiaali- ja terveysalalla

Haluan oppia ihmisistä ja ihmiskehosta mahdollisimman paljon, jotta voin tarjota kokonaisvaltaisesti hyviä palveluja ja hyvinvointiin tähtääviä palveluja. 

Lähihoitajan ammatissa olen toiminut jo vuodesta 2008. Olen ollut eripituisissa sijaisuuksissa ja nähnyt paljon erilaisia yrityksiä. Olen ollut töissä niin palveluasumisessa, kotihoidossa kuin vuodeosastollakin.

Matkan varrelta on tarttunut mukaan niin ystäviä, kuin kokemuksia ja mieleenpainuneita elämäntarinoita.

Haluan kuitenkin jättää maailmaan oman kädenjälkeni, joka kertoo rakastamastani ammatista ja omasta luovuudesta toteuttaa sitä asiakaslähtöisesti, aidolla tunteella ja läsnäololla. Tämä yritys on minun kädenjälkeni tässä maailmassa. 

Mikael Elomaa

Hei!

Olen Mikael Elomaa 30 vuotta. 

Olen toiminut metallialan ammattilaisena jo kymmenen vuotta. 

Yrityksessä toimin puolisoni tukena ja turvana, sekä hätiin kutsuttavana lihasvoimana.

Olen käsistäni taitava ja niinpä näpeissä pysyy niin moottorisaha kuin rättikin. 

 

Toivottavasti tavataan!

 

Aikaa juuri sinulle

Ilolla, lämmöllä ja kiireettömällä läsnäololla.

Otathan minuun rohkeasti yhteyttä asiassa kuin asiassa.

Ei ole solmua, jota ei yhdessä saada aukeamaan.

Scroll to Top

Sivustolla käytetään evästeitä. Evästeet tekevät sivuston käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Lue lisää